Tämä on erään kiukun tarina: mistä kaikki lähti, mitä tapahtui, miten rauhoituttiin, selviteltiin ja lopulta sovittiin.

Kaksi poikaa meni valmistelemaan ruokailua. Siihen kuului ruokakärryn tyhjentämistä ja astioiden esille ottoa. Kolmas tuli myös paikalle ja halusi auttaa. Kaksikosta toinen ei pitänyt ajatuksesta ja sanoi sen ääneen ilkeällä äänensävyllä. Ruoan kattamisen sijaan oli katettu riita riideltäväksi.

Aikuisten läsnäolo ja sanallinen rajaaminen ei auttanut, vaan kaksikon toinen oppilas halusi jatkaa toisen sättimistä. Tilanne kärjistyi siihen, että sättijä jouduttiin poistamaan keittiöstä ruokailemaan omaan luokkaan. Siirtyminen tapahtui äänekkäästi kiroillen ja kaikki paikalla olleet aikuiset kohtasivat mm. kehoituksen: ”Vittu, tapa ittes!”

Henkilökohtainen ruokailu onnistui lopulta luokassa, vaikka vielä ei pystytty kunnolla rauhoittumaan. Astioiden palautuksen jälkeen aikuiset pyysivät oppilasta siirtymään rauhoittumaan toiseen tilaan. Hän olisi halunnut mennä muiden luo välitunnille. Samaan paikkaan, jossa kiukun ja solvaamisen kohteeksi joutunut toinen osapuoli oli.

Rauhoittumistilaan siirtymisessä oppilas tarvitsi aikuisten mapa-taitoja, koska siirtyminen oli vastentahtoista. Puheella häntä kuitenkin koko ajan ohjattiin itse siirtymään ja sen hän lopulta, aikuisten auttamisen jälkeen, tekikin. Kiroillen ja sättien.

Mukaan lähtenyt aikuinen toisti säännöllisin väliajoin, että on valmis keskustelemaan asiasta heti, kun oppilas rauhoittuu ja lopettaa kiroilun. Hän myös kertoi ja sanotti, ettei itse mene rikki tuosta kaikesta haukkumisesta. Tietoisuus omasta toimintatavasta ja loogisesta etenemisestä oli tuttua aiemmilta kerroilta. Kun on kaiken kuullut, mikään ei hätkäytä.

Enimmän kiukun laantumisen jälkeen oltiin valmiita toiminnallisemmassa tilassa, biljardin ja pingiksen ääressä, keskustelemaan siitä mitä tapahtui. Välillä keskustelu alkoi jo olla asiallista ja välillä taas kiihdyttiin uudestaan. Kokonaisuutena edettiin kuitenkin koko ajan kohti rauhoittumista. Toiminnallista, kinesteettistä oppilasta auttaa se, ettei tarvitse istua selvittelyssä paikallaan esim. rehtorin kansliassa.

Viimeisen pelin aikana sovittiin sopimisen askelmerkit. Aikuinen antoi vastuuta, jonka oppilas lupasi ottaa ja aikuinen uskalsi antaa. Viimeisellä oppitunnilla, liikunnassa, piti pyytää anteeksi paikalla olleilta aikuisilta. Vähän saattoi olla hukassa se, ketkä olivat kiukun ja solvauksen kohteeksi joutuneet. Siksi kerrattiin sitäkin rauhassa tovi. Vastuu kuitenkin kannettiin ja aidosti pahoillaan olevia anteeksipyyntöjä singahteli sellaisillekin aikuisille, jotka eivät konfliktin aikaan tilanteessa mukana olleet.

Koska toinen osapuoli oli jo ehtinyt lähteä kotiin, varsinainen sopiminen hänen kanssaan sovittiin seuraavalle aamulle, jotta aikuinen ehtii hänetkin jututtaa ja kokonaiskuvan saada. Sopimista ei voi tehdä, jos molemmat eivät ole sopimiseen valmiita. Kauheinta kidutusta toiselle osapuolelle on se, että sopimistilanteessa toinen aloittaa vielä saman haukkumisen ja uhkailun. Siksi aikuisten on rakennettava konsensus ensin kaikkien asianosaisten kanssa. Lienekö tämä sitä rauhanneuvottelutyötä?

Kiukusta rauhoittumiseen meni aikaa kaksi tuntia. Koko tuon ajan aikuinen oli rauhallinen ja puhui tavallisella äänellä kieltäen myös johdonmukaisesti kirosanojen käytön niiden singahdellessa. Puhelin taskussa ja kollegoiden pikavisiitit toivat turvaa siitä, ettei olla yksin ja tarvittaessa apua saadaan paikalle.

Ammatillisuuden sadetakki valutti pois vihapuheelta ulospäin näyttäytyvän pahan olon, eikä blogin provosoivasta otsikosta löytyvä kehoitus saanut ammattilaisen mieltä synkkyyteen.

Keskustelujen aikana kävi ilmi, että aikuisen olisi pitänyt olla samaan aikaan toisaalla, aikuisten kokouksessa. Lyhyt esityskin siellä olisi ollut. ”Miksi sä et mee sinne?” – ”Mikään ei ole niin tärkeää, kuin omat oppilaani.” Tämä tankkaava lauseidenvaihto käytiin iltapäivän aikana neljä kertaa.

Seuraavana aamuna kerrattiin eilinen tilanne. Käytiin läpi mitä aikuinen sopimuspalaverissa sanoo. Missä sinä toimit väärin ja missä toinenkin oppilas olisi voinut toimia rakentavammin? Sopimisen sovittiin kestävän enintään viisi minuuttia. Meni 4 ja puoli.

”Anteeksi siitä. – Ei se mitään.” Ja kädenpaiskaus päälle.

Kalliomaan koulun Selvittelyn kultaisiin sääntöihin voit tutustua täältä.

 

Pääsiäisrauhaa,

Mika Saatsi, sairaalareksi

Kommentit (68)

Milla Toivanen kirjoitti 28.3.2018

Kiitos.

Lisää kommentti