– Henkilökohtainen LAPE-arviointi –

Valtakunnallinen LAPE-hanke alkaa olla paketissa. Paljon hyvää tahtoa, yritystä ja tuloksiakin tässä massiivisessa hankkeessa on ollut.  Olen erityisen iloinen, että olemme osaltamme saaneet olla mukana sekä kunta- että maakuntatasolla. Meidän uusi alueellinen vaativan oppilashuollon ja opetuksen pilottihankkeemme (ALVA) sai suunnitelmansa Uudenmaan LAPE:n EVA-viitekehyksessä. THL:n kasaamaan parhaiden LAPE-pilottien nettijulkaisuunkin hankkeestamme on tulossa artikkeli.

PKS-LAPE:n Oppimisen ja kehityksen pulmien ryhmässä mukana oleminen vahvisti osaltaan käsitystäni erityisen vaativien oppimisen pulmien ja psyykkisen oireilun turhankin fataalista yhteydestä. Oppimisen ja kehityksen erityisvaikeudet pitäisi ehdottomasti päästä diagnosoimaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta psyykkinen oireilu koulussa, kotona ja myöhemmin elämää invalidisoivana asiana saataisiin minimoitua. Opetuksen, oppilashuollon, psykiatrian ja lastentautien yhteistyötä tarvitaan!

Oppilas ei voi oppia mitään, jos hän ei ymmärrä opetuksesta mitään. Oppimisen tavoitteet ja osaamisen taso pitää saada kohdilleen. Opettajat ja huoltajat tarvitsevat myös perustellun tiedon siitä, mistä oppilaan ongelmien kohdalla on kyse. Pedagogisissa asioissa Suomen opettajat ovat maailman parhaita. Lääkäreitä ei tarvita kertomaan koulun ammattilaisille sitä miten itse opetus pitää toteuttaa.

Koulunkäyntikyvyn arviointiin taasen pitäisi laittaa kaikki monialaiset paukut ja saada valtakunnallisesti yhtenäinen konsensus ja toimintamallit terveydellisin syin lyhennetyn koulupäivän (PoL §18) sekä sairasloman väliselle harmaalle välimaastolle.

Vielä kaksi muutakin teemaa on näin LAPE:n kalkkiviivoilla minua jäänyt mietityttämään…

Melkosen paljon ja vaikka miten korkeilta jakkaroilta on LAPE:ssa puhuttu yhdyspinnoista, SISOTE:sta ja perus- sekä erityistason yhteistyöstä. Silti, erityisesti vaativimmalla kentällä, on paljon epäluuloisuutta, eri toimijoiden kommunikoimattomuutta ja tahatonta tai pahimmillaan tahallista väärinymmärtämistä. Perustason ja erikoissairaanhoidon dialogi tarvitsisi vahvaa buustausta ja todellisia tekoja.

Törmäsimme tähän haasteeseen itse alueellamme, kun HYKS-lasten- ja nuorisopsykiatria käynnisteli paljon kiitosta saanutta VARHAIN-toimintaa. Näyttää siltä, että ainakin toistaiseksi toiminta jäi kunnissamme vain käynnistelyksi, vaikka opetuksen viitekehyksestä näyttää ja tuntuu siltä, että kaikki mahdollinen tuki psyykkiseen oireiluun viedään käsistä ja kouluissa ollaan isoissa haasteissa entistä nuorempien lasten vakavasta oireilusta.

Jos halutaan, että perustaso kantaa oman vastuunsa lievien ja keskivaikeiden psyykkisten oireiden tukemisessa, pitäisi KOKO KENTTÄÄ koordinoida yhdessä ja YHDESSÄ miettiä mitä ja miten tehdään, mitä tarvitaan ja miten toimitaan.

Ja mitkä olikaan LAPE:n keskeisimmät viestit.. Ainiin: ”Yhdessä!” ja ”Lapsi ja perhe keskiöön!” Se tarkoittaa minusta sitä, että kaikki asiantuntijat, kaikilla tasoilla otetaan mukaan suunnitteluun ja sitoutetaan toimimaan yhdessä lapsen edun mukaisesti. Ei niin, että jotkut kertovat toisille ammattilaisille, mitä teidän pitää tehdä, kun tämä ei oikeastaan nyt enää meille kuulu…

Toinen huolen teema on erityisen vaativaa tukea tarvitsevan lapsen ja nuoren haasteiden ymmärtäminen. Olemme monet tänä syksynä seuranneet uutisointia vaativan lastensuojelun puutteista ja kuulleet arveluttavista toimintatavoista. Lapsi ja lasten oikeudet on haluttu nostaa tässä vahvasti esille.

Oman työni ja toiminnan tärkein majakka on lasten kunnioittava kohtaaminen, oman äänen ja vahvuuksien löytäminen. Tämän syksyn keskustelussa en ole liiemmälti kuullut puhuttavan syvällä rintaäänellä siitä, miten haastavia nämä vaikeimmin monioireilevat lapset ovat ja millaisiin ongelmiin eri alojen ammattilaiset törmäävät heidän kanssaan.

Tiedän ja tiedostan sen, miksi tästä on vaikea puhua. Vaarana kuitenkin on se, että todellisesta työstä ja sen haasteista tietämättömät byrokraatit ohjaavat keskustelun pahoihin työntekijöihin ja demonisoivat ammattilaiset, jotka yrittävät parhaansa sen lainsäädännön ja resurssoinnin puitteissa mitä tarjolla on.

Lasten etu on aina tärkein. Yhtä tärkeää on, että tulevaisuudessakin löytyisi huippuammattilaisia työskentelemään näiden ”Suomen vaikeimpien lasten ja nuorten” kanssa. Ongelmat eivät ole vähenemään päin ja meidän järjestelmämme on osin vakavassa käymistilassa. Tähänkin voisi joku päättäjä fokusoida katseensa.

Marrasmielellä,

Mika Saatsi, sairaalareksi

Lisää kommentti