hauvapotretti

Siinä kohdassa, kun kuvittelemme osaavamme kaiken, on peli jo menetetty. Ammattilaisuuteen kuuluu halu kehittyä työssä sekä nöyrä mutta kiinnostunut suhtautuminen uusiin oppilaisiin, haasteisiin ja opetussuunnitelmauudistuksiin. Kyllä koulussa toki kyynikoitakin tarvitaan. Jos kaikki olisivat höyrypäinä ja into pinkeänä matkalla kaikkiin uudistuksiin, putoaisivat lapset uuden pesuveden mukana ties minne.

Olen kiinnostuneena seurannut keskustelua uuden opetussuunnitelman ympärillä – lukenut lukuisia blogeja ja seurannut somevirran liplatusta. Intoilijoita on ollut paljon ääntä pitämässä. Jarrumiehiä vähemmän. Mitä nyt useiden (minunkin) arvostama emeritus murahtaa onneksi kuukausittain eri medioissa.

Koulutuspolitiikkaamme ohjataan kymmen vuoden sykleissä opsia uudistamalla. Iso kuva muuttuu aina hitaasti ja siksi tässäkin uudistuksessa moni edellisen opsin muutoksista on kirjattu uudelleen, uusvanhana sisään. Taidettiin jäädä valtakunnallisesti luokalleen mm. oppimisprosessin ohjaajina, opetusmenetelmien uudistajina ja yhteisen toimintakulttuurin kehittäjinä.

Olen pannut ilolla merkille uuden opsin sisällöistä laaja-alaisen osaamisen ja oppiainerajojen ylittämisen, yksilöllisemmän oppimispolun ja vahvuuksien etsimisen sekä yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden tavoitteet. Ja sen, ettei erityisen tuen oppilaan koulupolun tavoitteet voi poiketa opetussuunnitelman hengestä.

Suhtaudun uuteen opetussuunnitelmaan vakavan ammatillisesti. Normi on tarkoitettu noudatettavaksi eikä mappina ylähyllylle. Voin toki olla jostain asiasta eri mieltä. Vaikkapa kuntamme linjauksesta luopua koulukohtaisista opseista. Muttei sekään voi tarkoittaa sitä, etten noudata normia noilta osin.

Vakava ammatillinen suhtautuminen tarkoittaa tässä sitä, että minä rehtorina ja opettajana teen työni uuden opetussuunnitelman periaatteiden mukaisesti. Esimiehen, kunnan, opetushallituksen, ministerin tai maailmantilanteen haukkuminen ei muuta tosiasiaa. Normi on normi.

Siksi energia kannattaa mieluummin suunnata riittävän lähelle. Miten minä uutta opsia omassa työssäni toteutan? Miten omassa koulussani sitä toteutetaan? Miten uudistuksesta puhutaan ja mitä ynnä miten innovoidaan? Sekä toki, miten käyttöönottoa arvioidaan?

Joka vuosi kehitymme ammattilaisina erilaisissa vuorovaikutustilanteissa kollegoiden, oppilaiden ja huoltajien kanssa. Juuri, kun luulimme jo nähneen kaiken, törmäämme vaikkapa oppilaspolkuun, jollaiseen emme olisi voineet kuvitella tällä vuosikymmenellä enää törmäävämme (=signaali hihojen käärimiselle).

Ilolla olen pannut merkille Tuusulan syksyn OPS2016-vesopäivän suunnittelua. Valtava määrä tuusulalaisia opettajia saatiin jakamaan osaamistaan toisilleen lukuisissa työpajoissa lokakuun ensimmäisenä päivänä. Osa ns. ”ulkopuolisista luennoitsijoista” näyttää jäävän vähemmälle kuulijamäärälle, kuin oman kuntamme opet. Hyvä me!

Aivan upea ja monipuolinen koulutuslauantai on siis pian tulossa. Kalliomaan koulusta järjestetään kolme pajaa neljän opettajan voimin: Reija Laine ja Raili Miettinen pitävät Coach-työpajan, atk-gurumme Välipakan Juha opettaa matalan kynnyksen ohjelmointia Scratch-ohjelmalla ja minä pyrin väittämään todeksi sen, että psyykkisesti oireilevien oppilaiden koulunkäyntikin voi muuttua paremmaksi OPS-2016 ilosanomaa todeksi elämällä.

Luentopenkissä istun itse opiskelemassa osallistavaa ja vuorovaikutteista kodin ja koulun yhteistyötä sekä vielä rakentavaa vuorovaikutusta Outi Mäenpään johdolla. Lisäksi aion tutustua rauhassa laajaan näytteilleasettajien tarjontaan.

Oppimaan valmiina,

Mika, sairaalareksi

mita-ops2016-voi-muuttaa-psyykkisesti-oireilevien-peruskoululaisten-koulunkaynnissa_011016_tuusula

 

Lisää kommentti