Hiihtolomakausi on parhaillaan käynnissä. Talviloma tuo virkistävän tauon arjen koulutyöhön ja taittaa talven selän kevättä kohti. Itselleni lomailun tärkein merkitys on siinä, että saan hetkeksi työasiat pois mielestä sekä puhelimen ja sähköpostin kiinni. Näin toimien lomarutiinit rikkovat kaiken arjen aikataulutuksen ja saan keskittyä hetkeksi vain itseeni ja rakkaimpiini.

 

On tärkeää löytää elämään niitä asioita, jotka pitävät elämänilon ja -innon yllä. Kasvatustyö vaatii totaalista läsnäoloa ja aitoa kykyä kohtaamiseen. Ollakseen valmis tähän, pitää muistaa huolehtia itsestään. Töissä ei tarvitse, eikä pidä olla koko ajan. Tervettä itserakkautta tarvitaan voimaantumiseen ja herkkyyden säilyttämiseen koulutyössä.

 

Tämä blogi on kirjoitettu pimeän Grönlannin päällä lentokoneessa. Takana on parin viikon irtiotto arjesta Amerikan Yhdysvaltojen länsirannikkoa koluten.

 

Jenkkilän televisiokanavien uutisvirrasta omaa työtä liippasi läheltä ystävänpäivänä Floridassa tapahtunut kouluampuminen. Koko kahden viikon ajan riitti kanavilla uutisointia Dr. Philiä myöten karmivan tapauksen tiimoilta. Suruliputus oli yleinen näky monessa paikassa reilun viikon verran.

 

Vielä lähtöpäivänä kerrottiin San Franciscon alueen paikallisuutisissa koululaisten järjestämästä mielenilmauksesta. ”Lasten oikeudet vai aseiden oikeudet?” luki koululaisten kylteissä. Ymmärsin, että poikkeuksellisen pitkä uutisointi johtuu juuri koululaisten aktivoitumisesta ja väsymisestä aselakien puolustamiseen. Toivottavasti lasten ja nuorten kannanotot ja viestit kantavat. Lapsilta meillä aikuisilla olisi paljon opittavaa.

 

Presidentti Trump ehdotti tulevien tapausten kuolonuhrien määrän minimoimiseksi valikoiduille opettajille aseita kouluun. Pohjoismaalaisena on käsittämättömän vaikea yrittää kuvitella miten tällaista voidaan edes ehdottaa. Aikamoiset jakolinjat tuntuivat myös Yhdysvalloissa presidentin ehdotusta seuraavan. Keskustelu varmaan jatkuu vielä pitkään.

 

Minun ehdotukseni on maanläheinen ja eettisesti kestävämpi. Välittäminen ja myötätunto olkoot järeimmät aseet meidän koulujen käytäville.

 

Mika Saatsi, sairaalareksi

Lisää kommentti