Huomenna 14.5. palataan poikkeusaikaa edeltäneeseen koulunkäyntiin. Iloitsen siitä, että saamme vielä lukuvuoden päätteeksi tavata oppilaat. Kysellä kuulumiset, antaa oppitunteja ja saatella meillä päättävät oppilaat toiselle asteelle ja osan omiin kouluihin tulevaksi lukuvuodeksi.

On aivan liian aikaista lähteä tekemään syväluotaavaa analyysiä poikkeusajan etäopetuksen onnistumisesta. On selvä, että suomalainen koulujärjestelmä teki uskomattoman manööverin, kun koko opetus siirrettiin etämalliin muutamassa päivässä. Monta asiaa on opittu ja loikattu. Moni asia olisi ehkä ollut tehtävissä toisella tavalla paremmin.

Ajattelen, että tänä keväänä on tärkeä kerätä nuo kokemukset poikkeusajasta hyvin talteen. Kaikki ne helmet, joita löydettiin ja kaikki ne kuopat, joihin pudottiin. Tarkempi analyysi odottaa sitten loman jälkeen levänneillä aivoilla. Se on selvää, että koulu ja opetus muuttuivat lopullisesti. Millaiseksi opetus ja oppilashuolto tulevaisuudessa muodostuvat – se selviää vasta ajan kanssa.

Yhden huomion uskallan sanoa jo tänä keväänä ääneen. Se on ehtinyt pyöriä mielessäni paljon näinä viikkoina. Lasten hyvinvoinnista olemme kuulleet laajalla kirjolla huolia ja huomioita. On korostettu koulun kasvatuksellista ja oppilashuollollista roolia. Useat merkittävillä paikoilla olevat ylilääkärit, neuvokset ja pääjohtajat ovat tästä puhuneet ja koulun väkeä neuvoneet. Opetus- ja muut ministerit ovat olleet myös näkyvästi lasten hyvinvoinnin asialla.

Minusta on hyvä, että asia on nostettu esille korkeimmilla mahdollisilla tahoilla. Minun ihmetyksen aiheeni on ollut, että vain koulussa tehtävä toiminta on ollut niin monen viisaan ihmisen huomion kohteena. Samalla on tiedossa, että lasten- ja nuorisopsykiatrian lähetteet ovat lähes tyrehtyneet ja lastensuojeluilmoitusten määrässä on tapahtunut täsmälleen samoin.

Kun koulut ovat olleet kiinni, on vaativan erityisen tuen SOTE-palvelurakenteet osin lamautuneet – vähintäänkin hidastuneet. Koulujen oppilashuollon kehittämiseen ollaan kovasti otettu kantaa, mutta kokonaisvaltainen monialaisen yhteistyön kehittäminen ja suunnittelu on toistaiseksi loistanut poissaoloaan. Miten yhdessä toimitaan koronakevään jälkeen? Siinä fokus, jolla tulevaan mielenterveysongelmien aaltoon pitäisi alkaa varautumaan.

Meillä on paikallisesti monia hyviä rakenteita, joissa tehdään sujuvaa yhteistyötä sivistyksen ja soten kesken. Keski-Uusimaalla mm. meidän ALVA-rakenteemme (alueellinen vaativa oppilashuolto ja opetus). Kouluissa on paljon hyvää osaamista ja ymmärrystä oppilashuollon merkityksestä ja koulun tärkeästä roolista siinä. Silti valtakunnan tasolla puuttuu todellinen yhdessä tekeminen sosiaali- ja terveyspalveluiden ja opetuksen yhteisen kentän kesken.

Ministeriörajoja ei ylitetä vielä riittävästi. Koulujen vastuuta penätään ja samalla ei lähdetä aitoon, yhteiseen dialogiin siitä, mitä nykyajan koulu ja oppilashuolto tarvitsee vaikkapa erikoissairaanhoidolta tai vaativalta lastensuojelulta. Hieman karrikoiden sote-puoli suunnittelee omiaan ja koulut nääntyvät huolien alle.

Poikkeusaika toi tämän railon taas hyvin näkyviin. Lasten- ja perheiden kehittämishankkeessa (LAPE-hanke) otettiin ensimmäisiä hyviä yhteisiä askeleita. Nyt olen kuullut taas kaikuja siitä, että opetus meinaa unohtua, kun vaativan erityisen tuen palvelurakenteita suunnitellaan. Miksi?

Toivon sydämestäni, että opetusministeri Li Andersson voisi toimia veturina aidon ja dialogiin perustuvan oppilashuollollisen ja ministeriörajat ylittävän yhteistyön eteenpäin viennissä. Luimme viikonloppuna Helsingin Sanomista, kuinka resurssia juuri tähän lasten hyvinvointityöhön on luvattu. Toivottavasti tilanne ei jää siihen, että sote-suunnitelmat kulkevat taas omia latujaan ja kouluun satsataan terveydenhuollonkin asiantuntijoita kuullen, mutta samalla ilman yhteiseen kehittämisen dialogiin ohjaamista.

Opetuspuolella halutaan ja kaivataan tätä dialogia. Samalla sen pitää sisältää yhteisten yhdyspintojen tarkastelun mielenterveysongelmien ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa sekä vaativassa lastensuojelussa. Koulu ei voi yksin huolehtia hoidollisuudesta eikä lastensuojelukysymyksistä. Koko palvelurakenneketjuja pitää tarkastella yhdessä. Erityisesti tämän koronakevään jälkeen.

Yhteistyöhön aina uskoen,

Mika Saatsi, sairaalareksi

Kommentit (372)

Eeva kirjoitti 13.5.2020

Kiitos Mika. Tämän saman olemme huomanneet koulumme kehitystyössä. Ministeriöt eivät toimi riittävästi yhteistyössä koulutuksen ja sen tukiverkon kehittämiseksi. Pedagogiikka ja koulujen käytänteet jäävät sivuun ja malleja kopioidaan suoraan SOTE-puolelta. Mielenkiinnolla jäämme seuraamaan mitä tämän jälkeen?

Lisää kommentti