Nuoruusiän voimakas kehitysjakso sijoittuu juuri yläkouluvaiheeseen, jossa tulee usein koulumaailmassakin suuria muutoksia. Usein turvallinen ja pysyvä yhden opettajan vastuulla oleva luokka muuttuu suureksi kouluyhteisöksi, jossa vaihtuvat sekä opiskeluryhmät, opetustilat, opettajat että usein vielä lukujärjestys jaksoittain. Alakouluiässä juuri opettaja on usein ensimmäinen merkittävä omien läheisten ulkopuolinen aikuinen lapsen elämässä. Lapsi usein ihailee opettajaa jopa siinä määrin, että kotona vanhemmat saavat kuulla, miten opettajan mielestä jokin asia kuuluu hoitaa ja että vanhemmat ovat väärässä.

Yläkoulussa nuori on oppilaana yksi monien joukossa ja opettajan silmissä voi yksittäinen nuori kadota massaan. Nuorelle itselleen on kuitenkin hyvin merkityksellistä se, että hänet kohdataan koulussakin tärkeänä yksilönä ja että häntä arvostetaan. Opettaja edustaa yhä tärkeällä tavalla perheen ulkopuolista tahoa. Hän on näin parhaimmillaan apuna nuoren irrottautumisessa perheestään ja osallisena nuoren itsenäistymisprosessissa. Opettajaa, kuten muitakaan aikuisia, ei yleensä enää avoimesti ihailla. Päinvastoin nuoret usein asettautuvat aikuisten mielipidettä vastaan ja näin testaavat omaa kelpaamistaan. Kuitenkin nuori kuuntelee aikuisen kommentit itsestään hyvin tarkkaan.

Erityisopetuksen ja koulun erityistyöntekijöiden rooli juuri yksilön kohtaajina on merkityksellistä yläkouluissa. Nuoren kehityksen kannalta on tärkeää, että koulussa jokaisella nuorella olisi ainakin yksi merkityksellinen aikuiskontakti. Nuoren tulisi kokea, että juuri tämä henkilö on oikeasti kiinnostunut hänestä.

Gösta seisoskelee koulun käytävällä välituntia viettämässä. Välituntivalvonnassa oleva lehtori Matikainen kävelee hänen luokseen ja kysäisee, onko Gösta käynyt viime aikoina kalassa, sillä Matikainen muistelee Göstan kertoneen harrastuksestaan äidinkielen kirjoitelmassaan. He vaihtavat muutaman ajatuksen perhokalastuksesta.

Nuoruusiän mullistukset ovat suurimpia nuoren siihenastisessa elämässä, joten koulu ja koti ovat tärkeässä roolissa edustaessaan pysyvyyttä. Koulun tulee olla paikka, jossa nuori kokee olevansa turvassa. Sen tulee olla rakenteiltaan sellainen, että nuori pystyy ”hallitsemaan” sen. Minimoimalla muutokset niin ryhmäjaoissa, aikuis- ja toverisuhteissa kuin lukujärjestyksissäkin autetaan nuorta jäsentämään koulunkäyntiään. Toisinaan pysyvyyden saavuttaminen vaatii oppilaan sijoittamista erityisluokkaan, mutta oppilasta voidaan tukea yleisopetuksen luokissakin, kunhan asiaa pysähdytään miettimään yhdessä nuoren kanssa.

Nuori peilaa jatkuvasti kehittyvää itseään ympäristön avulla. Koulussa nuori viettää keskimäärin kuusi seitsemän tuntia päivässä. Tämän vuoksi koulun aikuiset ovat tärkeässä asemassa tukemassa nuoren tervettä itsetuntoa, vaikka nuori ei enää yleensä avoimesti ihailekaan aikuista. Itsetunnon tukeminen ei vaadi erillisiä ”itsetuntotunteja” tai ylenpalttista kehumista. Opettaja voi – ja hänen pitää – arvostaa jokaista oppilastaan ja toimia niin, että jokainen oppilas voi tuntea olevansa tärkeä.

Opettajan puolihuolimattomatkin kommentit ja väärin ymmärretyt heitot voivat vaikuttaa hyvin paljon nuoren minäkäsitykseen. Opettaja edustaa myös virallista yhteiskunnan realiteettia, jonka avulla nuori voi testata, mikä on mahdollista ja mikä ei. Opettajalla on suuri valta herkässä kehitysvaiheessa, jossa pohditaan isoja filosofisia kysymyksiä: Kuka olen? Millainen olen? Millainen aikuinen minusta voi tulla?

Muistatko, millaisia kommentteja olet saanut itse murrosikäisenä oppilaana opettajiltasi? Miten nämä kommentit vaikuttivat sinuun?

Koulun aikuisten tehtävänä on tarjota nuorille mahdollisuus kasvaa ja kehittyä, olla keskeneräisiä – ja välillä erehtyä.

Miten työntekoosi vaikuttaisi, jos joutuisit pelkäämään epäonnistumista? Onko koulussasi sallittua epäonnistua? Myönnätkö itse oppilaille, kun epäonnistut?

Tämän erityisen elämänvaiheen ymmärtäminen ei kuitenkaan saa näyttäytyä rajoja rikkovan käyttäytymisen hyväksymisenä. Turvallisten aikuisten tehtävänä on luoda rajat, joita ei voi ylittää. Vaikka nuoret kapinoivatkin aikuisten luomia rajoja vastaan, he kokevat ne turvallisuutta luovana tekijänä elämässään.

Koulun on tärkeätä omalta osaltaan luoda syy-seuraussuhteita. Seuraamusten on oltava loogisia ja oikein mitoitettuja. Niiden tulee kohdistua tekoon ja nuoren tulee ymmärtää, mistä ne johtuvat. Tilanteet pitää aina selvittää, nuorta on kuultava ja hänen kanssaan on käytävä keskustelu siitä, kuinka tilanteen voi tulevaisuudessa välttää. Vaikka nuori joutuisi kärsimään seuraamuksista, on aikuisen pystyttävä erottamaan teot persoonasta ja tuettava nuorta ainutlaatuisena yksilönä. Nuoren on saatava hyväksyntää ja arvostusta huolimatta teoistaan. Koulun aikuisen roolin on oltava ohjaava, nuoren kehitystä eteenpäin vievä, ei niinkään rankaiseva ja rajoittava. Koulu on hyvä paikka harjoitella taitoja, joita tarvitaan myöhemmin itsenäisessä elämässä osana yhteiskuntaa.

Yhtenäiset ja kaikille tiedossa olevat asiallisen koulukäyttäytymisen rajat ja seuraamukset helpottavat oppilaan käyttäytymistä. Ne helpottavat myös kokokoulun henkilökuntaa samansuuntaisessa kasvatustehtävässä.

Suurissa kouluissa ja vaihtuvissa opetusryhmissä opettaja voi kokea, ettei pysty riittävästi paneutumaan yksittäisen oppilaan asioihin. Tärkeätä ei olekaan tuntea kaikkia oppilaita hyvin yksityiskohtaisesti. Riittää, kun opettaja on kiinnostunut oppilaan asioista ja osoittaa sen hänelle. Tämä vähentää myös työrauhahäiriöitä (Saloviita 2008).